Ilta- ja päivälehdet täyttävät palstojaan hanakasti kahdenlaisilla urheilu-uutisilla: joko suomaliset pärjäävät ja kantavat kotiin kirkkaita mitaleja tai sitten jäävät nöyrtyneinä kiinni vippaskonstien käytöstä. Sekä menestykseen että käryihin suhtautuminen on ankaran paatoksellista. Urheilumenestys on todistus siitä, että olemme pohjoisen valttu kansa, joka on ankarissa oloissa kouliintunut vetämään vertoja kymmenelle vihulaiselle. Terästivätkö Virén ja Vasala vauhtiaan vaihtoverellä, käyttivätkö Kangasniemi, Nevala tai Vainio anabolisia steroideja tai sakeuttivatko Matikainen ja Kuitunen vertaan EPO-hormoonilla vähät merkitsee - niin kauan kun eivät jääneet kiinni kielletyistä keinoista. Kaksinaismoraali on niin täydellistä, että voittajien palvonnasta ja käryäjien surkuttelusta kirjoittava eivät voi ollasamoja henkilöitä - niin jakomielinen ei kukaan voi olla.

Uskoisin kuitenkin, että itseään piikittelemällä ja pillereitä syömällä ei urheilusankariksi kohoa kukaan. Harjoittelustakin on apua, oikein tehtynä, vain mikäli sydän ja pää ovat kohdallaan. Keskinkertaisen lahjakas urheilija ei voi nousta suosituissa kilpalajeissa huipulle millään keinolla.

Esimerkiksi kestävyyslajeissa tarvitaan suuri sydän, oikein toimivat hermoradat, sopivat ruumiinjäsenten kokosuhteet, oikeanlainen soluaineenvaihdunta, oikeanlaista harjoittelua ja motivaatiota. Ilman näitä edellytyksiä ei ole huipulle asiaa.

En tiedä, mitkä edellytykset ovat puhtaasti perinnöllisiä ja mitkä edellyttävät oikeanlaista leikki- ja harjoitteluhistoriaa varhaislapsuudessa. Varmaa kuitenkin on, että esimerkiksi armeijaiässä yksilöiden välillä on suuria eroja: yksi juosta-jolkottelee kilometrejä kolmen minuutin pintaan kohtalaisen vaivattomasti, toinen pystyy neljän minuutin kilometrivauhtiin ja aika suurelle osalle viidenkin minuutin kilometrivauhti on pitkällä matkalla liikaa.

Aikuisiässä - niin luulen - ei näihin perusominaisuuksiin voi kovin paljoa vaikuttaa. Kaipa vuosien innostus, järkevä harjoittelu ja oikeanlainen ravinto voivat auttaa ylittämään nuoruuden saavutukset, mutta eivät lahjakkuuden asettamia rajoja. Jos en ole oppinut juoksemaan alle kolmen minuutin kilometrejä alle 20-vuotiaana, tuskin sitä opin varttuneemmallakaan iällä.