Taloustieteellä on kovasti pyrkyä eksaktien tieteiden joukkoon. Tämä käy ilmi, jos selailee alan edistyneempiä oppikirjoja. Eipä taida sellaista ylemmän matematiikan aluetta löytyä, jolla ei olisi yritetty selittää talouden rakenteita ja kehitystä.

Kuten muissakin tieteissä, teorioilta voi odottaa, että ne toimivat käytännössä. Insinöörit saavat sähkömoottorin pyörimään, vieläpä halutulla kierrosnopeudella. Kemistit onnistuvat tekemään Päijänteen vedestä juomakelpoista, jopa Vantaankin. Fyysikot ovat onnistuneet hallitsemaan, joissakin oloissa, radioaktiivista hajoamista.

Kaikki nämä eksaktien luonnontieteiden esimerkit perustuvat teorioihin ja malleihin. On huolelisesti tarkkailtu luontoa, tehty kokeita, havaintoja; on kokeiltu ja erehdytty sekä opittu erehdyksistä. Tuloksena on saatu malleja, jotka toimivat - joiden avulla onnistutaan ennustamaan kohdejärjestelmien käyttäytymistä.

Työkaluna kaytetään matematiikkaa. Ja kuten minkä tahansa tarvekalun kohdalla, käyttö on auttanut parantamaan työkaluja; työkalujen parantaminen on auttanut parantamaan teorioita ja niin edellen. On syntynyt itseään vahvistava prosessi, edistystä.

Miten on taloustieteen laita? Työkaluihin - useimmiten muiden tieteiden tarjoamiin - tartutaan hanakasti ja intoa puhkuen. Silti, säännöllisesti tapahtuu niin, että talouskriisit yllättävät monet. Joukossa on kuitenkin aina niitä jotka ennustivat kriisin jo aikoja sitten. Tämän saamme tosin tietää aina jälkikäteen.

Nämä taloustieteilijät ja -toimittajat ovat melkoisen sekalainen joukko, kukin vetämässä omaan suuntaansa. Vaikuttaa siltä, että ei ole yhtä ymmärrystä tieteen perusteista, niin että edes perusasioista vallitsisi yhteisymmärrys. Vapauttaako markkinoita vai elvyttää? Ja mitä sitten tapahtuu?

Luonnontieteisiin verrattuna talousmiesten toiminta muistuttaa eniten niitä kokeita, joita vuonna 1986 keväisenä yönä tehtiin unenpöpperössä Tsernobylin ydinreaktorissa. Talouskokeiden tulokset tosin tulevat monin verroin kalliimmiksi.