Tänään 18. huhtikuuta 2010 aurinko on paistanut koko päivän siniseltä taivaalta, kuten eilenkin. Taivaalla ei näy edes ypöyksinäistä kumpupilveä, näkyvästä tuhkasta puhumattakan. On myös hiljaista: läheinen lentokenttä on suljettuna jo kolmatta päivää.

Tällaisessa hiljaisuudessa alkavat salaliittoteoriat itää...

Ainakin pari suomalaisministeriä lähti Espanjasta kohti kotimaata juna- ja autokyydillä. Tuollainen maamatka vie pari-kolme päivää, lentokone taittaa taipaleen muutamassa tunnissa. Onko ministereillä siis jo etukäteen tiedossa, että poikkeustilanne kestää vielä useita päiviä? Ilmeisesti tuhkalakon alku ei ollut tiedossa, elleivät nämä sitten halunneet välttää kiusallisia kysymyksiä vaalirahoituksesta ja ulkomaalaispolitiikasta kotimaassaan.

Onkin uskottaavaa, ettei ministereillä ollut tietoa tulevasta poikkeustilasta. Suomihan ei ole aivan siellä EU:n tiiveimmässä ytimessä silloin kun kyseessä ovat ulkoasiat, koskivatpa ne sitten terrorismia, tuhkapilviä tai ulkoavaruuden olentoja. Sen sijaan päättäväinen ministeri varmaankin saa pätevän ja luottamuksellisen alustuksen sen jälkeen kun tilanne on jo päällä, varsinkin jos häneltä odotetaan asian tiimoilta rahoituspanosta.

Onko tuhkan takana maailmanlaajuinen vipurahasto? Logiikka on yksinkertainen: Rahasto on myynyt lyhyeksi, siis omistamatta myynnin kohdetta, lentoyhtiöiden osakkeita, ja odottanut, että hinnat laskevat ennen luovutusta. Jotta hinta olisi riittävän alhainen, lentoliikenteen täytyi kohdata yllättäviä vaikeuksia. Nämä on saatu aikaan syöksemällä amerikkalaisia asuntovelkakirjajohdannaispapereita pieneen islantilaiseen tulivuoreen. Maan ilmatieteen laitos piti huolen lopusta.

Islannissa kun ollaan, mieleen tulee, että finanssialalla kannuksensa hankkineet veljekset ovat siirtyneet pankkitöiden loputtua Islannin ilmatieteen laitokselle. Sekä talouden että sään mallintaminen edellyttävät, näin ajattelen, hyvinkin samanlaista matematiikkaa. Ainakin ennusteet menevät yhtä lailla pieleen. Edellisessä hankkeessahan pienen Islannin rahoilla oltiin ostamassa koko maailma. Vipuvarsi ei kuitenkaan ollut tarpeeksi pitkä ja vahva, niinpä juttu meni mönkään. Onkohan nyt pienen Islannin tuhkavaroilla pysäytetty suurin osa Euroopan lentoliikenteestä?

Koska tuhkaa ei edelleenkään taivaalla näy, mutta lentokoneet pysyvät maassa, tulee mieleen, että tuhka on silkkaa hämäystä. Tarkoituksena on estää fundamentalistien (en voi mainita mitään uskontokuntaa, jottei verkkopäiväkirjani syytettäisi kiihotuksesta kansanryhmää vastaan) suunnittelelma laaja terrori-isku.

Viranomaiset eivät tietenkään voi paljastaa, mistä on kyse. Se olisi osoitus ylenmääräisestä avoimuudesta. Lisäksi tiedot voivat olla vääriä, kuten Irakin sodan lietsomisessa, ja se voisi olla kiusallista. Niinpä on pitänyt kehittää peitetarina ja siihen saa pikkuruisen islantilaisen tulivuoren tuprahdus kelvata.

Ilmatieteen laitokset on kyllä jotenkin täytynyt saada juoneen mukaan, sitä ei tässä teoriassa voi ohittaa. Elleivät salaisen palvelun agentit ole onnistuneet manipuloimaan Pohjois-Atlantilla sijaitsevia ilmatieteellisiä mittauspisteitä. Niitähän ei taida olla kovin tiheässä, ainakaan yhtä tiheässä kuin maankamaralla. Mikäli tästä on kyse, operaation on ollut ennenkuulumaton menestys: Harva lentokone on päässyt ilmaan, eikä ainoatakaan ole räjäytetty ilmassa tai ohjastettu kohti asutuskeskusta tai ydinlaitosta.

Vaikka edelleen kieltäydyn uskomasta, että tuhkapilvi on vain sitä mitä se on, tuottaa salajuonen tarkempi hamottaminen minulle vaikeuksia. Varsinkin jos juonen takana ovat vapaamuurarit, ulkoavaruuden olennot tai jonkin uskontokunnan kaikkivaltias.

Lopuksi ei ole syytä ylenkatsoa sitäkään seikkaa, että vappu on lähestymässä ja näihin aikoihin teekkaripiireissä kuhisee. Euroopan lentoliikenteen pysähtyminen täyttää kaikki ylenmäärin onnistuneen teekkarijäynän piirteet. Miten ne sen tekivät, sitä en rohkene lähteä arvailemaan.