Jalkapallo on kansakunnan talouselämän peili. Suomalaiset ovat viheriöllä, kuten taloudessaan, ahkeria puurtajia. Toisinaan puurtamisen tuloksena saattaa olla yllättävä onnenkantamoinen, jalkapallossa maali, jopa otteluvoitto; talouspuolella saatetaan saada paperirulla tai toimiva taskupuhelin myydyksi. 

Saksa ahertaa tehokkaasti, saa paljon aikaan, mutta usein kompastelee itse luomaansa byrokratiaan ja pedanttiseen nipotukseen.

Entäpä Ranska? Etelä-Afrikan potkupallokisoissa tapahtui suunnilleen seuraavaa. Ranskan pelit eivät sujuneet. Niin voi käydä kenelle tahansa – vastassa on kaiken aikaa maailman huippuja. Pelaajia harmitti, yhtä jopa niin paljon, että hän arvosteli joukkueen valmentajaa. Sellainen ei vetele, menköön kotiinsa: Ei jalkapallo yhtä miestä kaipaa. Vive la France!

  Muitakin pelaajia harmitti. Ei meitä sovi kohdella kuin koiria. À la Bastille! C'est la révolution! Tai ainakin aika lähteä tallustelemaan grève-rantahiekalle. - Eivät ne pelit tosin lakkoilusta parantuneet.

Miten on taloudessa ja työelämässä? Niillä, jotka rakentavat Suomen 5. ydinvoimalaa, on varmaan ensikäden tietoa. Omat havaintoni muista yhteyksistä saavat vahvistusta potkupalloilijoiden käyttäytymisestä – ehkä tällaiset käyttäytymismallit imetään jo lastentarhassa ja nappulalligassa?

  Käsitykseni on, että Ranskassa sinsänsä järkevät ja tulevaisuuteen suuntautuneet yrityssaneeraukset ovat vaikeita paikkoja. Voittoa tuottavan yrityksen kun ei ole sosiaalisesti sopivaa vähentää työvoimaa. Ei, vaikka taantuma olisi jo hyvässä vauhdissa, ja yritysjohto yrittäisi säilyttää edes muutaman työpaikan.

  Hanna Favorin'kin olisi voinut sanoa kansakoulun maantiedossa, että Ranskassa keskustelukulttuuri on hyvin kehittynyttä, ja asioiden perusteluun paneudutaan huolella. Siksipä yhdestä jos toisestakin liikennerikkeestä selviää selityksellä. Siitä, että perustelee oman kantansa ja käyttäytymisensä, ei ole tarpeen pelätä lisärapsuja “virkavallan vastustamisesta”, kuten maissa, joissa hallintokulttuuri juontaa juurensa itäisistä despotioista. 

  Niinpä sitten melkein mitä tahansa voi perustella millä tahansa. Ranskalaiset ovat karteesiolaisia, toiset enemmän ja toiset vähemmän.

  Mahtaako missään muussa länsimaassa olla tapana, että työntekijät ottavat yrityksen johdon panttivangiksi työehtoneuvottelujen vauhdittamiseksi? Että paikalliset mansikanviljeliät kaatavat Espanjasta tulevat tuontimarjat maantielle. Ja että virkavalta katsoo tapauksia läpi sormien?

  Jalkapallotapaus osoittaa, että pelaajat, tuo palloa potkiva proletariaatti, oli syvästi loukkaantunut joukkueenjohdon käyttäytymisestä. Ottakoon johto opikseen: Älä loukkaa ranskalaista.