Päivä- ja yölämpötilatkin viittaavat vahvasti siihen suuntaan, että tämän kauden hiihtokelit ovat ohi. Niinpä poistin vihdoinkin voiteet jo kuukausia tyhjän panttina lojuneista suksista. Samalla kellarikierroksella kiinitin huomiota jo useita vuosia mustassa jätesäkissä kypsyneisiin jääpallovarusteisiin: Kypärä ja polvisuojat tuulettumaan, paidat ja sukat pesukoneeseen!

Juhannuksen alusviikko saa mielen herkistymään ja odotukset suuntautumaan kesäisempään liikuntaan. Erityistä huomitota saa osakseen uusi polkupyörä. Runsaan vuoden jahkailun jälkeen näet ostin upouuden Koga-Miyata Lightrunner retkipyörän.

Edellinen Mongoose kaupunkipyörä on tosin edelleen käyttökunnossa, vaikka keskiötä kiertää huolestuttavan näköinen murtuma, jonka pyöräliikkeen mekaanikko havaitsi edellisessä perushuollossa puolitoista vuotta sitten. Mongoose on palvellut uskollisesti kesästä 1996. Sillä on poljettu Alppien solateitä moneen otteeseen.

Ongelmiakin on ilmennyt: Keskiön laakerointi petti Gotthardin solan neulansilmämutkissa, onneksi alamäkeen lasketellessa, niin että onnistuin laakereita rouskutellen polkemaan Biascaan saakka, missä ystävällinen mekaanikko vaihtoi keskiöön uuden laakeripesän.

Toisena vuonna takarenkaan puolaus petti Albula-solasta alaspäin lasketellessa, ehkä siksi että jarruttelu ja raskaat tavarat muuttivat potentiaali- ja liike-energian takavanteen ylenmääräiseksi lämmöksi. Ainoastaan takahaarukka piti vanteen kuosissa viimeiset kilometrit. Onneksi La Puntista löytyi jälleen joustava mekaanikko, joka otti pyörän huomaansa niin että itapäivällä se oli taas ajokunnossa Maloja-solassa piipahtamista varten, ennen seuraavan päivän Inn-jokea Itävallan suuntaan seurailevaa osuutta.

Mongoose on toiminut työmatkapolkupyöränä jo puolitoista vuotta, mutta pidemmälle retkelle en ole sillä uskaltautunut. Jos polkimet rysähtävät työmatkalla katuun, voin jatkaa töihin bussilla tai kävellen.

Pari viikkoa sitten kävin ensimmäisellä kierroksella uudella pyörälläni. Satula tuntuu istuttavalta, kummallisen koukeron muotoinen ohjaustanko antaa mahdollisuuden vaihtaa otetta ajon aikana ja vaihteet napsahtelevat täsmällisesti kohdalleen. Kuudenkymmenenkolmen sentin runko on 190 senttiselle pyöräilijälle riittävän suuri, niin että satulan saa justeerattua sopivalle korkeudelle. Ei ajaminen kuitenkaan aivan itsestään sujunut: 90 km:n taipalen loppupuolella tuntui jo uupumuksen merkkejä, ja runsaan 4-tuntisen iltapäiväliikunnan jälkeen vesi ja pasta maisuivat eikä unentuloa tarvinnut odotella.