Kaikesta varovaisuudesta huolimatta laillisiakin ampuma-aseita joutuu vääriin käsiin. Pahimmillaan seurauksena on onnettomuuksia ja veritekoja. Tämän kirjoituksen tarkoituksena on ehdottaa, miten laillisten ampuma-aseiden tietä vääriin käsiin voidaan vaikeuttaa.
 
Aseita saatetaan tarvita nyky-yhteiskunnassa joihinkin tehtäviin kuten suurpetojen metsästykseen, isokokoisten nisäkkäiden kannansäätelyyn ja yleisen järjestyksen ylläpitoon. Se, että aseita tarvitaan ei kuitenkaan saa tarkoittaa sitä, että niitä saa turhan helposti käyttää oman ja läheisten ihmisten elämän pilaamiseen ja ulkopuolisten vahingoittamiseen.
 
Ampuma-aseet ovat niin vaarallisia, että niiden käytön ohjaamiseen tarvitaan kokonaisvaltainen järjestelmä. Valvontajärjestelmän osina tulee olla lupamenettely, ilmoitusvelvollisuus ja tarkastukset.
 
Aseen hallintaluvan tulee perustua haltijan soveltuvuuteen ja aseen käyttötarkoitukseen.  Epämääräinen ”aseharrastus” tai keräily eivät riitä syyksi toimivan aseen hallussapitoon. Keräilystä kiinnostuneet tulee ohjata vaikkapa paikallisen postimerkkikerhon jäseneksi.  Ei myrkkykaasuja tai ydinaineitakaan ”harrasteta” tai keräillä – miksi aseita sitten pitäisi?
 
Aseen hallussapitäjän on oltava mieleltään terve. Jos mieli järkkyy, sekä lupa että ase tulee ottaa pois. Lupamenettelyn, ilmoitusvelvollisuuden ja tarkastusten pitää olla sen verran vaativia, ellei peräti harmistuttavia, että hetken mielijohteesta ei kukaan ala asetta hankkia.
 
Aseen hallussapitolupaa ei tule myöntää kenelle tahansa, eikä kenenkään tule saada asetta haltuunsa ilman perusteltua käyttötarkoitusta. Aseen hallintalupa tulee perustua eriteltyyn tarkoitukseen asekohtaisesti, ja lupaa annettaessa sekä aseen tyyppi että haltijan ilmoittama käyttötarkoitus tulee ottaa huomioon.
 
Hyväksyttäviä aseen käyttötarkoituksia  voivat olla asekauppa, suojelutyö, metsästys, ampumaurheilu tai itsepuolustus. Lupaviranomaisen on tarkkaan harkittava, onko aseen hallintaluvan hakija soveltuva harjoittamaan aseen käyttötarkoituksen mukaista toimintaa. Periaatteena pitää olla, että kenellekään ei perusteetta anneta aseen hallintalupaa.
 
Erityisen painava syy hallussapito-oikeuden kieltämiseen on valvontajärjestelmän velvoitteiden laiminlyönti, koski tämä sitten lupamenettelyä, ilmoitusvelvollisuutta tai tarkastuksista tehtyjä päätelmiä.
 
Kunkin aseen haltijan on päivitettävä valvontaviranomaiselle itseään ja asetta koskevat tiedot välittömästi jos niissä tapahtuu muutoksia. Tämä koskee haltijan henkilötietoja sillä tarkkuudella kuin niitä tarvitaan tarkastusten toimeenpanoon. Asetta koskevat tiedot sisältävät aseen yksilöivien rekisteritietojen lisäksi sen paikkakunnan, missä asetta säilytetään ja käytetään. Myös aseen siirrosta toiselle paikkakunnalle joko säilytys- tai käyttötarkoituksessa on ilmoitettava valvontaviranomaiselle.
 
Valvontaviranomaisella tulee olla oikeus minä hetkenä tahansa tarkastaa, että ase on haltijan yksinomaisessa käytössä ja että sitä säilytetään asianmukaisesti. Valvontaviranomaisen velvollisuus on tarkastaa ilmoitettujen aseiden ja niiden haltijoiden tiedot. Tarkastuksissa voidaan käyttää yllätystarkastuksia, ja ne voidaan kohdistaa eri todennäköisyydellä eri tyyppisille aseille. Esimerkiksi sarjatuliaseiden todennäköisyys joutua tarkastusten kohteeksi voi olla suurempi kuin kevyiden metsästysaseiden, mutta yllätystarkastusten tulee koskea kaikkia ampuma-aseita.
 
Valvontaviranomaisena voi toimia esimerkiksi paikallinen nimismies ja poliisivoimat.  Ilmoitustietojen perusteella voidaan arvioida mahdollinen lisävirkojen tarve valvontatehtäviin.  Valvonta rahoitetaan aseiden haltijoiden maksamilla valvontamaksuilla, jotka kattavat kaikki lupamenettelystä, ilmoitusten käsittelystä ja tarkastuksista aiheutuneet kulut.
 
En ole ylimääräisen byrokratian kannattaja, mutta ampuma-aseet ovat niin vaarallisia, että hankalat lupa- ja ilmoitusmenettelyt, valvonta ja tiheät tarkastukset ovat perusteltuja. Jos aseiden hallussapito näillä ehdoilla tuntuu liian hankalalta tai tuntuu loukkaavan yksilönvapauksia, on ratkaisu yksioikoinen: luopuminen aseiden hallussapidosta.