Polkupyörät ovat kuraantuneet viime vuosina lähinnä työmatkakäytössä. Useiden kylmien ja sateisten kevätviikonloppujen jälkeen päätimmekin totutella uusien pyörien satuloihin aurinkoisena helluntaiviikonloppuna. Matkan teemaksi muodostuivat Moselin laakson linnat. Vastuksiakaan ei matkalla voinut välttää: linnoihin vievät mäet olivat jyrkkiä, pyörätiet suorastaan ruuhkaisia ja sekä majoitusliikkeet että junien polkupyörävaunut täynnä. Kaikesta kuitenkin selvittiin.
 
Aloitimme matkan sunnuntaiaamuna nostamalla polkupyörät junaan. Patinoituneihin satulalaukkuihin oli laitettu hiukan työkaluja, yksi vaatekerta, tarvikkeet iltatoimia varten sekä aurinkovoidetta ja vettä. Wasserbillig’issä laskeuduimme junasta, kannoimme polkupyörät portaita pyörätien laitaan, käytimme aseman siivottomiksi sotkettuja palveluita, kiinnitimme laukut huolella pyöriin ja lähdimme seuraamaan Moselia virran suuntaisesti.
 
Oppaanamme oli Esterbauer’in bikeline-Radtourenbuch ”Mosel-Radweg von Metz an den Rhein” vuodelta 2004 (ISBN 3-85000-004-4).  Opas on kätevän kokoinen (23 x 13) tankolaukkuun, 1:50 000 kartat olivat sekä riittävän ajanmukaisia että tarkkoja pyöräilyyn ja opas ehdottaa pääreitin lisäksi hyviä vaihtoehtoreittejä. Myös oppaan matkailuvinkit olivat hyödyllisiä ja mielenkiintoisia.
 
Pyöräilyn aloituksesta tohkeissamme ohitimme tälläkin kertaa Iglelin pylvään (Igeler Säule) pysähtymättä.  Igelin pylväs on oppaan mukaan 23 metriä korkea obeliski, joka kangastuotantoa harjoittaneet kelttiläisveljekset pystyttivät kuolleen sukulaisensa muistoksi 200-luvulla.
 
Moselin vasemmalla rannalla Trierin suuntaan kulkeva reitti oli mäetöntä, mutta puunjuuret olivat paikoin muovanneet asfalttiin pyöräilijää ikävästi täristäviä laineita.  Myös koiriaan kävelyttävät helluntailomalaiset terästivät pyöräilijöiden tarkkaavaisuutta.
 
Trierin ohitettuamme pysähdyimme hetkeksi Pfalzel’in kylään, joka mainitaan kaikissa hyvissä matkaoppaissa. Kylässä meidät toivotti tervetulleeksi vartaassa iloisesti pyörivä kokomittainen sika. Pelkkien tuoksujen vahvistamina jatkoimme matkaa Ehrangin teollisuusalueen läpi Schweich’iin, missä siirryimme Moselin oikealle rannalle.
 
Erityisesti tällä osuudella saimme tutustua yhteen Moselin laakson helluntaiviikonlopun vitsaukseen: laumoina, usein ainakin kaksi rinnakkain eteneviin pyöräilijäjoukkoihin. Näitä vauvasta vaariin käsittäviä seurueita liikkui pyörätiellä yhtenä hässäkkänä varsinkin suurempien kylien läheisyydessä.

Mehring’issä siirryimme taas vasemmalle rannalle ja ohitimme sujuvasti Villa Rustika’n – kaikkia roomalaisajan nähtävyyksiä emme kuitenkaan ohittaneet. Pölich’issä pysähdyimme hyväksi toviksi katselemaan roomalaishuvilaan aikoinaan johtanutta vesitunnelia ennen ravintolassa nautittua runsasta lounasta. Tässä osassa Saksanmaata kaksi ihmistä voi syödä kohtuullisesti alle 40 eurolla.  
 
Ensimmäisenä pyöräilypäivänä pysähdyimme vielä Neumagen-Dhron’iin katsomaan jäljennöstä roomalaisesta viininkuljetusalusta esittävästä kohokuviosta. Saavuimme hyvissä ajoin Bernkastel-Kues’iin yösijaa etsimään.
 
Yösija löytyi lopulta, mutta vasta pitkähkön etsiskelyn jälkeen. Kaikki siistit yksityistalojen vierashuoneet olivat täynnä. Yösija löytyi Hotel Cafe Restaurant Hector’ista Arndstraβe 9:stä. Huone oli ahtaanlainen, homssuinen ja saniteettitiloissa oli harrastajarakentajan kädenjälki. Aamiainen oli kohtuullinen, vaikka tuoremehusta joutuikin neuvottelemaan. Yön hinta 75€ ei ollut paha, varsinkaan kun vaihtoehtoja ei ollut. Hotelliin jäi vapaita huoneita vielä meidän jälkeemmekin, joten se on hyvä pitää mielessä Bernkastel-Kues’in matkoilla hätävarana.
 
Hotelliin asettautumisen jälkeen kapusimme matkan ensimmäiseen linnaan: Bernkastel’in puolella nousimme kävellen Burg Landshut’iin. Näkymä Moselin laaksoon ja linnakahvilassa nautittu jäätelöannos maksoivat vaivan.



Toisena pyöräilypäivänä pistäydyimme peräti kolmessa Moselin linnassa, ja useasta ajoimme myös ohitse vain hiukan päätä kallistaen.
 
Mosel on mutkainen joki ja tasamaalla poljetun lenkin voi toisinaan korvata veivaamalla ylös jyrkkää viinirinnettä ja laskettelemalla uudelleen laaksoon lyhintä reittiä. Näin teimme Kröv’istä Kövenig’iin: Näin ohitimme Traben-Trabach’in ja lyhensimme matkaa Cochem’iin runsaat 10 kilometriä. Aurinkoisen helluntain ensimmäinen linna oli Marienburg, jonka linnapihalta avautuvat näkymät Moselin laaksoon kahdelle osuudelle, ennen ja jälkeen Zell’in kautta kiertävän mutkan mutkan.
 
Päivän toinen linna, Burg Arras, sijaitsee muutaman kilometrin päässä Alf’in kylästä. Nousu linnaan on jyrkkä ja nosti hien pintaan. Linnan sisäpihalle pääsystä täytyi maksaa 4€ ja lipulla pääsee myös linnan museoon. Aluksi luulimmekin linnan olevan suljettu, kun puutarhanhoitajan kanssa keskustelleet motoristit kääntyivät portilta takaisin. Kannatti kysyä, ja niinpä pääsimme sisälle. Linna on yksityisomistuksessa ja museoon on kerätty sekalaista tavaraa. Yksi huone oli omistettu nykyisen omistajan sukulaismiehelle, joka oli toiminut Saksan liittopresidenttinä. Linnan tornista oli hyvä näkymä useaan suuntaan ja uhmasimmekin hiukan linnan valokuvauskieltoa.
 
Söimme vahvan saksalaisen lounaan Burg Arras’in ravintolassa ja sen voimin jatkoimme matkaa Moselia seuraillen kohti Cochem’ia. Mutkien oikaisu olisi merkinnyt raskaita nousuja ja poikkeamista viitoitetuilta pyöräreiteiltä. Myös turistihyörinän saastuttama Beilstein ja sen Burg Metternich olisivat jääneet ohittamatta näköetäisyydeltä. Tähän linnaan emme tälläkään kertaa kavunneet.

Ennen Cochem’ia pyörätie oli vielä rakenteilla. Maantien laidasta löytyi kuitenkin riittävästi tilaa pyörillemme, eikä joen oikealla rannalla ollut liikaa liikennettä. Niinpä iltapäivän päätteeksi Burg Cochem ilmestyi esiin Moselin mutkan takaa. Työnsimme viimeiset sadat metrit pyöriämme jyrkkää ylämäkeä ja vaivan palkitsi linnan kahvilassa nautittu jäätelöannos.

Saimme kuin saimmekin polkupyörät mahdutettua ensimmäiseen paluujunaan, ja junan ikkunasta seurasimme takaperin pikakelauksena kahden päivän pyöräilyllä näkemiämme paikkoja.