In English at http://hikiliikuntaajaaivovoimistelua.blogspot.com/2017/04/siberia-gives-lesson_18.html

Heinäkuun alun yö oli lyhyt, eikä lentokoneen vasemmalla puolella kajastanut auringonvalo himmennyt koko yönä. Lähdimme itään Moskovan ruuhkaiselta Domodiedovan lentokentältä puolen yön aikoihin ja saavuimme helteiseen Irkutskiin 5 tunnin lennon jälkeen. Aikaero kutisti yön lennon mittaiseksi.

Koulun lähettämä vuokra-auto puikkelehti tyhjiä katuja, kiirehti nykyaikaisen liikerakennuksen ohitse: ”Tuolla on koulu!” - ja jatkoi suurempia katuja vielä muutaman minuutin matkustajakodin pihaan. Olimme perillä kohtuumääräisine matkatavaroinemme. Matkustajakodin vastaanotosta saimme avaimen, ja nousimme portaita 4:nnen kerroksen kaksioomme: Olohuone keittonurkkauksella, makuu- ja kylpyhuone. Asunnossa oli uudehko pesukone – kuten halusimmekin. Uudenaikaisia  keittiökalusteita – ostoslistalle siivousvälineitä. Kylpyhuoneessa jälkiasennettu kierrätetty suihkukoppi, josta vesihana jäi kokeiltaessa käteen eikä vesi poistunut viemäriin. Vastaanoton tyttö auttoi: hana varovaisesti oikeaan asentoon – lämmintäkin vettä tulee! Natriumhydroksidia viemäriin; sitä ja hiussuodatin ostoslistalle.

Väsytti ja oli kuumaa, mutta lähdimme kaupungille. Myöhäinen sunnuntain lounas koulun viereisessä ilmastoidussa ja lähes tyhjässä Buonossa.

Olimme Siperiassa. Täällä asuisimme seuraavat kolme viikkoa; kävisimme aamuisin venäjäntunneilla, iltapäivisin tutustuisimme kaupunkiin ja viikonloppuisin lähiseutuihin, Angara-joen ja Baikal-järven rantoihin.

M. pyöritti koulua ja tekikin sen hyvin. Oppitunnit olivat käytännönläheisiä eikä kielioppia korostettu ylen määrin. A. sai yksityisopetusta toisinaan kahdenkin tytön voimin, toinen oli toimittaja ja toinen filologi. Minä aloitin vihanneksista ja siemenistä: iltapäivällä kierreltiin M:n johdolla kauppahallissa ja torilla. Aamuisin keskustelimme yhdessä siitä mitä olimme edellisenä päivänä nähneet. Tauoilla oli teetä ja siperialaisia herkkuja - leivonnaisia ja marjoja.

Ryhmät olivat pieniä. Ensimmäisellä viikolla meitä oppilaita oli vain kaksi, toisella viikolla mukaan tuli kolmas ja kolmannella viikolla neljäs, joka tosin aloittelijana syventyi aikaerosta selviytymiseen ja venäjän alkeisiin omassa ryhmässään.

Yleensä kielten opetusryhmät muodostuvat yhdestä opettajasta ja yhdestä tai useammasta oppilaasta. Irkutskissa sain ensimmäisen kerran osallistua ryhmäopetukseen, jossa opettajia oli yhtä monta tai enemmänkin kuin oppilaita. Kokemus oli avartava, vaikka tietysti opetuksen järjestäjille se tulee perinteistä ryhmänmuodostusta kalliimmaksi. Usean opettajan ryhmä on tavallaan lähempänä lapsen perinteistä kielenoppimisympäristöä: Esimerkkejä ja neuvoja on tarjolla usealta suunnalta.

Ajankohtaiskeskustelujen lisäksi oppitunneilla käsiteltiin muun muassa seuraavia asiakokonaisuuksia:

• Irkutskin ja Siperian historia
• Venäjän koulutusjärjestelmä
• sää
• vapaa-ajanvietto
• pukeutuminen
• talous
• juhlat
• nähtävyydet
• perhesuhteet
• sairaudet
• asuminen

Tyypillisesti aiheeseen liittyi sanasto ja keskustelua osallistujien taitojen mukaan. Pienen ryhmäkoon ja opettajien määrän ansiosta teemoja käsiteltiin yhdessä. Äidinkielenään venäjää puhuneet opettajat onnistuivat pitämään keskustelua yllä vaikka kaikilla oppilailla ei ollutkaan sana hallussa.

Useisiin teemoihin kuului opettajien lisäksi paikallisia asiantuntijoita. Niinpä pukeutumisesta alusti muodin asiantuntija, vapaa-ajanvietosta uraloikan prosessi-insinööristä tehnyt kuntosaliyrittäjä ja taloudesta perheensä pörssisijoittajana elättävä ekonomi. Jokaiseen asiantuntijavierailuun kuului tietysti itsensä esittely, joten toistaitoisetkin venäjänpuhujat saivat suunvuoron, vaikkei erikoisalan sanasto olisikaan tullut vielä tutuksi.

Alkupäivien väsymyksen häivyttyä elämänrytmi vakiintui: aamulla herätys, sitten aamiainen ja 20 minuutin kävely kaupungin läpi kouluun. Oppitunnit alkoivat klo 9.00 ja puolen päivän jälkeen oli ravintoloiden tarjontaan kuuluvan liikelounaan vuoro. Useimmiten Pregossa tai Buonossa. Keittoa tai salaattia, pääruoka, jälkiruoka, mehu ja lopuksi pirteä espresso. Maukkaita annoksia runsaan kymmenen euron hintaan.

Irkutskin perustamisvuodeksi mainitaan 1652. Kaupunkia rakennettiin tietenkin puusta. Tänäkin päivänä monissa kaupunginosissa puurakennukset ovat hallitsevina, toisinaan varsin vaatimattomassa kunnossa. Toisaalta Eurooppa-talo ja turisteille rakennettu kahvilakortteli on täynnä sokerisen viimeisteltyjä ja hoidettuja puurakentamisen yksityiskohtia.

Eniten lumousta on kuitenkin vanhemmissa hiukan hapsottavissa pitsi-ikkunaisissa koulu- ja asuinrakennuksissa. Omalla kadullamme, matkustajakotia vastapäätä, oli julkinen vesiposti, jonka äärellä lähellä olevien puutalojen asukkaat keskustelivat iltaisin vettä noutaessaan. Tämä kertonee siitä, että kaikissa taloissa vesi ei juokse sisään putkia pitkin.

Aikoinaan Irkutskin vaurauden perustana olivat soopelinmetsästys, kiinalaisen teen kuljetus Länsi-Venäjälle ja Eurooppaan sekä mineraalivarojen hyödyntäminen. Onnekkaimmat ja ahkerimmat kauppiaat rikastuivat ja rakensivat kaupunkiin myös kivitaloja. Uusinta arkkitehtuuria edustaa Rosneftin lasi- ja teräskonttori.

Metsästys ja kauppa toivat Irkutskiin varallissuuta, mutta sivistytä saatiin vankien mukana. Vuoden 1825 dekabristikapinan organisoijat olivat sivistynyttä venäläistä yläluokkaa. Epäonnistuneen kapinan jälkeen dekabristien johtohahmot kuljetettiin kuukausia kestäneessä saattueessa Pietarista suurimpia kaupunkeja vältelleen Siperiaan vankeuteen ja pakkotyöhön.

Vankeusrangaistuksen jälkeen karkotus Siperiassa jatkui. Sivistystä tuli puolisoitaan seuranneiden vaimojen ja tytärten mukana. Dekabristivaimo sai venäjään pysyvän merkityksen uskollisuuden ja sinnikkyyden vertauskuvana – ja muistopatsaan dekabristimuseon puistoon.

Kielikurssin ohjelmaan kuului useita museovierailuja oppituntien jälkeen kaupungin museoissa. Viikonloppuna oli mahdollisuus tehdä retki kantosiipialuksella Taltšin ulkoilmamuseoon. Ulkoilmamuseon vanhemmat asumukset olivat kaarnalla päällystettyjä kotia. Nuoremmat hirsirakennukset taas muistuttivat karjalaisia maalaistaloja. Osa Taltšin rakennuksista oli pelastettu Angaran laaksoon rakennetun valtavan tekojärven tieltä: kokonaisia kyliä oli jäänyt padon takia nousseen Angaran vedenpinna alle. Venäläiseen tapaan ulkoilmamuseossa oli tarjolla perinneruokaa, leikkejä ja laulua. Tulipa pitkästä aikaa käveltyä puujaloilla!

Kieliloman kohokohtia olivat retket Baikalille ja vuoristoon. Listvyankassa kävimme useaan kertaan, kerran ominemme ja parikin kertaa koulun järjestämällä retkellä. Sympaattisin uusi tuttavuutemme oli baikalinhylje eli -norppa. Luonnossa emme otukseen tutustuneet, mutta sekä luonnontieteellisessä museossa että norppaariossa pääsimme niitä näkemään. Luonnossa baikalinhylkeellä menee Saimaalla asuvaa serkkuaan paremmin: kanta on 100000 yksilön paikkeilla ja pääravintona olevaa rasvakalaa on Baikalissa yllin kyllin.

M. tunsi Baikalin rannat ja rinteet, joiden poluilla hän oli retkeillyt perheineen. Erityisen onnistuneena niin sään kuin monipuolisuutensakin puolesta jäi mieleen puolen päivän kävelyretki Baikalin rannoilla. Taitoimme ensin noin 60 kilometrin matkan Irkutskista järvelle pikkubussilla kuten paikallisetkin retkeilijät.  Listvyankassa nousimme kantosiipialukseen, joka vei meidät Bolshiye Koty’n satamaan.

Kävelyreitti seurasi järven rantaa itään päin viitisen kilometriä, huipentui huimaavalle näköalapaikalle ja palasi samaa reittiä takaisin Bolshiye Koty’iin. Kääntöpaikalla Alppien kasvatti F. keikkui parin neliömetrin kokoisella kielekkeellä niin, että minulla polvet tutisivat jo valokuvan ottamisesta.

Keskivälin kapuamista lukuun ottamatta kävely ei ollut raskas, mutta polku oli paikoin kivinen joten jalkansa sai asettaa sille huolellisesti. Osa matkasta kuljettiin Baikalin hiekkaisella rannalla. Reitin varrella oli nuotiopaikkoja, ja olisipa erämaan keskellä ollut lämmin saunakin tarjolla. Tyydyimme poluilla voileipiin. Rannalla M. näytti mallia ja koukkasi pulloonsa Baikalin vettä juotavaksi. Takaisin tultuamme laivaa odotellessa ostimme iltapäiväteen rahkapiirakoineen Bolshiye Koty’n kaupasta ja saimme todistella rahkapiirakoiden suomalaisuutta iloisella mielellä olevalla vaellusseurueelle.

Paluumatkalla tutustuimme Baikal-järven oloihin neuvostoaikana suunniteltuun Bargusiin, ja alus vei meidät takaisin Irkutskiin saakka. Satamatekniikka oli hyvin hoidettu: alus töksäytti keulansa hiekkarantaan ja siitä sitten marssittiin maihin laskusiltaa pitkin.

Retkemme Arshaniin, Burjatian tasavaltaan, kesti koko päivän, vaikka julkisen liikenteen sijaan vuokrasimme auton kuljettajineen, onhan Irkutskista matkaa Arshanin kylpylään yli kaksisataa kilometriä, eivätkä tietkään ole suuria ja leveitä koko matkalta. Burjatian alamailla näimme aidattuja peltoja ja karjaa tiellä makaamassa ja märehtimässä. Irkutsk vaikuttaa kovin eurooppalaiselta; niinpä pistäytyminen Burjatiassa antoi matkallemme eksoottisen sävähdyksen.

Arshan on kylpylä, jonka vesi todettiin terveysvaikutteiseksi jo edellisen vuosisadan alussa. Mineraaliveden varaan rakentui muuta hoitolatoimintaa ja 20-luvulla siellä hoidettiin muun muassa puna-armeijan  haavoittuneita.

Kylä oli täynnä turisteja ja pysäköintipaikankin löytäminen oli vaikeaa. Vierailimme päänähtävyyksissä: varttitunnin kävelyn päässä kohisevan vesiputouksen juurella, buddhalaisessa temppelissä ja laajalla matkamuistoalueella. Tarjonnasta näki, ettei Mongolia ole kaukana: L. sai tuliaisiksi vaaleanpunaiset mongolialaiset kamelinkarvasukat. Lounaalla saimme todistaa ihmettä: tilaamamme lihanyytit (pozyt) muuttuivat tarjoiltaviksi ehdittyään tavallisiksi jauhelihapihveiksi.

Luonto ja kaupanteko olivat koko Burjatian-matkan lähellä. Paluumatkalla autonkuljettaja teki erinomaiset kaupat: saimme siirtää matkatavaroitamme syrjemmälle kun tavaratilaan kaadettiin kaksi ämpärillistä tuoreita sieniä.

Kolmen viikon kuluttua palasimme parin Moskovassa vietetyn päivän jälkeen länteen. Aikaeroon sopeutuminen onnistui paremmin länteen päin palatessa, vaikka matkapäivänä silmät vielä olivatkin painua umpeen historiallisen museon kokoelmia katsellessa.

Suomessa sanotaan että Siperia opettaa. Meille se opetti hiukan venäjää ja historiaa, mutta ennen kaikkea kunnioittamaan Baikal-järven luontoa ja suhteuttamaan näkemämme hitusen pitkiin etäisyyksiin ja laajoihin erämaihin. Myös sen opin, että Venäjä on Venäjä kaukana idässäkin. Irkutsk ei poikkea kooltaan, väestöltään tai kaupunki-ilmeeltään juurikaan vaikkapa Petroskoista.